Fraktaalikaali!
Ostin eilen romanescokukkakaalin, kun se oli niin jännän näköinen. Se painoi 791 grammaa (muovipusseineen) ja maksoin siitä S-marketissa 2,65 € (3,35 €/kg). En huomannut tarkistaa alkuperämaata, luulen sen olleen Espanjasta.

Otin lähikuvia kännykamerallani ja klipsillä kiinnitettävällä makrolinssillä. Täyden resoluution kuvia saa klikkaamalla.

Spiraalivuorten välissä oleva laakso.

Spiraalivuori läheltä.

Ufo laskeutuu nystyrävuorten maiseman päälle. (Se on Ikean pöytälamppuni.)

Näkymä kaalin sisälle altapäin, kun lehdet on poistettu. Kuin outo metsä.

Nystyrät vain jatkuvat. Tilaa kaalin sisälle ei paljoa jää, nystyrät täyttävät tilan tehokkaasti.

Nämä olivat minusta erityisen nättejä puita, tai tappeja, tai miksi niitä nyt kutsuisikaan.

Kaalin sisälle jääneet nystyrät eivät ole yhtä vihreitä kuin ulkopuolella kasvaneet.

Tältä näyttää halkaistu kaalitappi. Erittäin nätti ja fraktaalimainen. Valkoisesta osasta näkyy, miten päin tappi oli alun perin kaalissa. Huomaa myös muutaman millin paksuinen kerros, ikään kuin kuori, joka kasvaa varren ympärillä ja pitkin nystyröidenkin varsia.

Alienien kaupunki.

Toisensuuntaisessa läpileikkauksessa näkyy taas kuorikerros, sekä rakenteen kolmiuloitteinen tiheys. Tällä tapilla on melkein viisinkertainen symmetria, ja käyhän tämä järkeen: viisi on yksi Fibonaccin luvuista.

Kuorikerros näkyy tässä selvemmin. Aluksi kaali muodostaa siitä lehtiä ennen nystyröiden kasvatusta.

Tällä oksalla oli paksumpi varsi ja ohuemmat nystyrät.

Kuorikerros näkyy tässä sivuoksassa hyvin.

Ihana.

Kukkakaalista tulee vähemmän pyöreä kun siitä leikkaa puut pois.

Kun kaikki sivupuut on leikattu pois, jäljelle jää kuvioitu varsi. Tästä näkee spiraalimaisuuden. (Tyvet ovat ruskeampia kuin aikaisemmissa kuvissa koska tämä on ollut leikattuna jääkaapissani pari päivää.)

Tästä näkee koko kaalin ympäröivät spiraalit. Sääli, että ehdin jo leikata ja syödä latvan.
Tämä fraktaalikaali oli hyvänmakuinen.